CD Reviews
Plague of Butterflies - Rokkizine.fi (In Finnish)

Swallow The Sunin Plague of Butterflies jyrähtää liikkeelle niin komeasti kuin tältä jyväskyläläisbändiltä odottaa voikin. Tämä alunperin ulkomaalaista balettia varten sävelletty möhkäle ilmestyi vasta ep-muodossa ja onkin kestonsa (60:25) puolesta aiheuttanut ihmetystä.

Plague of Butterflies -kappaleen lisäksi julkaisu pitää sisällään neljä aiemmin julkaisematonta demoversiota, jotka kuitenkin myöhemmin päätyivät The Morning Never Came -albumille ja jotka yhdessä käsittävät kokonaisuuden Out of this Gloomy Night.

Vaikka tilaustyöstä onkin kyse, mitään varsinaisia yllätyksiä Plague of Butterflies ei tarjoa. Nimikkobiisissä läsnä on niin tutun kolho tunnelma kuin väsyneen groovaavat kitaroinnit. Synkeä äänimaalailu kruunataan bändin tavoille uskollisesti kadehdintaa herättävän tyylikkäillä vokaaleilla, jotka varioivat genrelle tyypillisistä, vaihtelevan mietteliäistä melodiakierroista syvään murinaan ja taas helvetilliseen rääkymiseen. Tunnelma on sanalla sanottuna lohduton kappaleen itse vaihdellessa, ilmeisesti baletin mukaan, alun epäuskoisuudesta kliimaksiin, lopulta päätyen jotenkin uudenlaisen alakulon porteille.

Sitä balettia jää kuitenkin näin baletista tietämätönkin kaipaamaan.

Out of this Gloomy Night ei juurikaan mitään hätkähdyttävää sekään tarjoile. This Morning Never Camen omistajille se näyttäytyy korkeintaan hieman rakeisempana kokonaisuutena, mutta ei anna juuri minkäänlaista käsitystä bändin kehityksestä tai työskentelytavoista. Hyviä kappaleita toki nämäkin, mutta näin jälkeenpäin niiden julkaiseminen demoversioina on hieman kyseenalaista.

Nimikkobiisi täyttää odotukset, muttei juuri yllätä, vaan jää kaipaamaan visuaalista puoliskoaan.
Rokkizine.fi